Pikaruokaa yhdelle:
100 g kesäkurpitsaa
3 pientä kesäporkkanaa
2 uuden sadon sipulia
1 peruna
mustapippuria
1/4 yrttisestä kasvisliemikuutiosta
tilkka luomukermaa
Pese ja viipaloi kesäkurpitsa. Kuori ja palastele porkkanat ja peruna. Pese ja lohko sipulit. Keitä vähässä vedessä mausteiden kanssa kypsiksi ja soseuta. Lisää tilkka kermaa ja sekoita. Valmista :)
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Kasvis-halloumitornit
Kasvis-halloumitornit ovat hyvä lisä kasvissyöjän grilliruokien valikoimaan. Tornit onnistuu valmistuu aivan hyvin myös paistinpannulla.
1 iso kesäkurpitsa
3 isoa tomaattia
halloumijuustoa
öljyä
mustapippuria
Viipaloi kesäkurpitsa, tomaatit ja halloumi. Paista ensin kesäkurpitsaviipaleet pnnulla öljyssä ja mausta ne mustapippurilla. Paista seuraavaksi tomaattiviipaleet. Viimeisenä vuorossa on halloumi. Se ei vaadi kuin sen verran paistamista, että juuston pinta ruskistuu. Kokoa viipaleet torneiksi Tarjoa tsatsikin kanssa.
Tsatsiki
Purkillinen bulgarianjogurttia
puolikas kurkku tai yksi kokonainen pieni
mustapippuria
suolaa
Valuta jogurttia vähintään puoli tuntia esim. suodatinpussin ja kahvikupin avulla. Pese ja raasta kurkku. Purista kurkusta ylimääräinen neste pois. Sekoita kurkku ja valutettu jogurtti keskenään. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Yksinkertainen tofupaistos
Joskus vaan ei voisi vähempää kiinnostaa laittaa ruokaa vaikka olisi kiljuva nälkä. Tämä ruoka on omiaan niihin hetkiin.
Paistokseen tarvitaan:
öljyä
1 pkt kylmäsavutofua
2 dl kaurakermaa (esim. keiju 15 %)
pussillinen kruunuvihanneksia
mustapippuria
Laita lämpimälle pannulle öljyä ja jäiset kasvikset. Mausta mustapippurilla. Kun kasvikset ovat sulaneet lisää suikaloitu tofu ja kerma joukkoon. Kypsennä kunnesa kerma on sakeutunut ja kasvikset ovat kypsiä.
Lisäkkeeksi sopivat niin ohrasuurimot, riisi, pasta kuin perunatkin.

lauantai 7. toukokuuta 2011
Juustoinen linssikeitto
Tässä uusi jäsen omaan linssikeittojen top 3 listaan.
2,5 dl punaisia linssejä
1 sipuli
2 porkkanaa
1 paprika
2 rkl öljyä
2 rkl tomaattipyrettä
1 litra vettä
1 kasvisliemikuutio
1/4 tl chilijauhetta
100 g sulatejuustoa
Kuori ja leikkaa sipuli ja porkkana pieniksi kuutioiksi. Halkaise paprika, poista sen siemenet ja leikkaa se kuutioiksi.
Kuumenna öljy kasarissa. Lisää sipulit, paprikat ja porkkanat sekä tomaattipyree. Sekoita, kunnes sipuli hieman pehmenee.
Lisää vesi, liemikuutio, linssit ja chili. Keitä keittoa hiljalleen 20-25 min, kunnes linssit ovat kypsiä.
Lisää sulatejuusto pieninä nokareina ja anna sen sulaa keittoon.

Omat tortillaletut vs. kaupan letut, tilanne 100 - 0
Reseptikansiossani on jo pitkään pyörinyt jostain nappaamani tortillalettujen ohje. Tähän päivään asti olen kuitenkin aina päätynyt kaupan lettuihin. Tästä eteenpäin niin tulee tapahtumaan hyvin hyvin harvoin. Itse tehdyt ovat nimittäin niin paljon parempia. Eikä niitä ole edes vaikeaa tehdä.
Seuraavasta ohjeesta tulee 4-6 paistinpannun kokoista lettua:
2 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1/4 tl suolaa
2 rkl öljyä
n. 1,5 dl vettä
Sekoita kulhossa jauhot ja suola. LIsää öljy ja vesi sekoittaen samalla. Laita vettä niin paljon, ettei jauhoja jää irralleen, mutta taikina on hyvin kiinteää. Jaa taikina osiin ja pyörittele palloiksi. Kaulitse pallot hyvin ohuiksi letuiksi. Käytä tarvittaessa jauhoja apuna. Kuumenna pannu kuumaksi ja paista letut ilman rasvaa. Tortillan alkaessa "kuplia", käännä se.
Ja eikun täytteitä kehiin..

tiistai 12. huhtikuuta 2011
Silakkalaatikko
Kerrostaloyksiössä silakoiden paisto ei oikein houkuttele. Jos ja kun silakkaa haluaa kuitenkin syödä, on tämä perinteinen ruoka on toimiva ratkaisu.
Ainekset neljälle:
400 g silakkafileitä
500 g perunaviipaleita
1 sipuli
6 dl maitoa
2 kananmunaa
suolaa
tilliä
margariinia
1 dl juustoraastetta
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Voitele uunivuoka. Asettele sinne kerroksittain perunaviipaleita ja silakkafileitä. Ripottele silakoiden päälle suolaa ja tilliä. Jätä päällimmäiseksi perunakerros. Sekoita maito ja kananmunat keskenään ja kaada seos vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta.
Paista uunissa noin tunnin ajan, kunnes munamaito on hyytynyt.

Loistava salaatti tonnikalasta, pastasta ja pestosta
Ainekset neljälle:
6 dl pastaa esim. proteiinipastaa
4 tl pestoa
3 tomaattia
2 avocadoa
1 kurkku
jäävuorisalaattia tai keräsalaattia
rucolaa
2 tlk tonnikalaa paloina
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada vesi pois ja sekoita pesto pastan joukkoon.
Pilko salaatti, kurkku ja tomaatit kulhoon. Halkaise avocadot ja koverra sisus irti. Pilko paloiksi.
Sekoita salaatti, pasta ja tonnikala sekaisin. Ripottele päälle halutessasi rucolan lehtiä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)